Turku palaa Paavo Nurmen Marathonilla
Toimitsijat tekevät tapahtuman
Tuli on irti ainakin vertauskuvallisesti, kun Paavo Nurmen Marathonin toimitsijat pistävät tuulemaan. Tänä vuonna palavaa intoa kuvastavat vielä osuvasti liekinväriset Turku palaa –toimitsijapaidat.
- Ihan hienothan nämä ovat ja värikästä täytyy ilman muuta olla, toteavat pitkän linjan talkoolaiset
Osmo Lempinen ja Ahti Stade uusista paidoistaan.
Ilman juoksijoita ei tietenkään olisi maratonia, mutta ilman toimitsijoita ei tapahtumaa voitaisi myöskään järjestää.
- Heidän täysin vapaaehtoinen työnsä on niin arvokasta, että ilman sitä mikä tahansa tapahtuma olisi konkurssissa, Paavo Nurmi Marathonin projektipäällikkö
Jari Salonen muistuttaa.
Talkootyöstä ei kerry rahallisia ansioita, mutta Staden ja Lempisen mukaan palkkio kyllä tulee - eri teitä tosin.
- Siitä saa ennen kaikkea hyvän mielen, kun on pystynyt tuottamaan niin paljon hyvää mieltä muille, Lempinen pohtii.
- Kun on ympärillä hyvät kaverit ja hyvä seura, se antaa rutkasti voimia tähän työhön, lisää
Stade.
Perinteinen tie talkoihin käy lasten kautta
Sekä Stade että Lempinen ovat päätyneet talkoolaisiksi Turun Urheiluliiton kautta.
- Minulla on itselläni valmentajataustaa ja sitten kun lapset siinä 1970-luvun alussa tulivat urheilun pariin minä siirryin toimitsijaksi. Siitä asti olen ollut mukana, Ruissalon osuudesta maratonilla vastaava Stade selvittää.
Lempinen on tehnyt talkoohommia tapahtumien lähettäjänä vuodesta 1974 alkaen. Hänkin päätyi toimitsijaksi lastensa kautta.
- Olen aika monta porukkaa lähettänyt tässä vuosien aikana ja kyllä se vanha kunnon ruutipyssy on ainoa oikea tapa, Lempinen kertoo.
Talkoolaisten löytäminen on aina vaikeaa, mutta perinteinen tie on Staden ja Lempisen lailla lasten kautta.
- Sitä alkaa oikein miettimään, että kukas näitä hommia sitten tekee, kun me joskus lopetamme. Tuntuu, että nuorta porukkaa on niin vähän mukana, Lempinen miettii.
- Mutta kyllä niitä ahkeria vanhempia aina löytyy, kun talkoohommilla voi monesti pienentää lasten seuramaksuja. Ja sitten kun tätä kerran kokeilee, jää varmasti koukkuun – niin hauska harrastus tämä on, Stade jatkaa.
Ruumiinkulttuuri mukaan Turku 2011 hankkeeseen
Paavo Nurmen Marathon ilmoittautui tänään yhdessä Naisten Kuntovitosen kanssa tukemaan Turku Euroopan kulttuuripääkaupungiksi 2011 hanketta.
- Me edustamme ruumiinkulttuuria ja se on ainakin yhtä tärkeää hyvinvoinnissa kuin henkinenkin puoli. Haluamme näin korostaa yhdessä tekemistä ja kunnioittaa yhteistyötä Turun kaupungin kanssa, Salonen selvittää.
Turku 2011 hankkeen projektipäällikkö Suvi Innilä on tyytyväinen liikuntatapahtumien mukaantulosta.
- On hienoa, että Turusta löytyy tällaista talkoovoimaa. Se sopii Turku palaa –teemaan, sillä toimitsijoidenkin sydämistä löytyy intohimo ja se palo, jonka voimin tällaista hommaa tehdään, Innilä pohtii.
Hän toivookin, että liikuntatapahtumat olisivat esimerkkinä muille ja näin saataisiin yhtenäistä ilmettä kaikkiin kaupungin tapahtumiin sekä urheilun että kulttuurin saralla.
JOHANNA EEROLA