
15-vuotias Paavo Nurmi Marathon
juhlii
-
Tulevana kesänä 15 vuoden ikäinen Paavo Nurmi Marathon
on vuosien saatossa kypsynyt ja kehittynyt perinteiseksi kesään kuuluvaksi
tapahtumaksi Turussa. Profiili on muuttunut samalla tavalla kuin juoksu
harrastuksena – sosiaalisemmaksi, vähemmän tuloskeskeiseksi ja
festivaalihenkisemmäksi. Myös naiset ovat löytäneet tiensä Paavo Nurmen
jalanjäljille entistä sankemmin joukoin, luonnehtii projektipäällikkö Jari
Salonen.
Marathoneja Turussa on juostu
jopa vuosisata, mutta legendan jalanjäljissä juostaan tänä kesänä nyt 15.
kertaa.
- Turussa oli vuonna 1991
veteraanien yleisurheilun MM-kisat, joiden innostamana Pirkko Martin ajoi idean Paavo Nurmen nimeä kantavasta maratonista
läpi - epäilijöistä huolimatta. Martin vetikin tapahtumaa ensimmäiset
kymmenen vuotta, jonka jälkeen vetovastuu siirtyi meille, Salonen selvittää.
Salosen mukaan maratonin
varrelta löytyy yhä alusta asti mukana olleita tekijöitä, jotka ovat vuosien
varrella kokeneet kaikenlaista ja myös oppineet tekemällä.
- Kyllä näihin vuosiin
mahtuu ilon hetkiä ja kommelluksia mielin määrin. Itse sitä ei edes aina
osaa nauttia onnistumisista, kun on niin keskittynyt suorittamaan. Se pysäyttääkin
sitten ja jää mieleen, kun joku tulee hihasta nykimään ja kehumaan. Niitä
on mukava muistella.
-
Mieleen on jäänyt erityisesti, kun muutama vuosi sitten Itävallasta
osallistui iso porukka. He olivat nimenneet seuransa Paavo Nurmen mukaan ja
muistuttivat kuinka mahtava mies legendamme oli, Salonen muistelee.
- Eräskin
jenkkipariskunta tuli kerran kertomaan kokemuksistaan ympäri maailmaa
suuntautuvilta maratonmatkoiltaan ja kiittelivät tapahtumaamme kovasti, se oli
myös hienoa, hän jatkaa.
Elämyksiä
juoksijoille
- On taas se aika vuodesta,
että nyt lähdetään tosi toimiin kaikilla sektoreilla Paavo Nurmi Marathonin
järjestelyissä. Pääesite on ilmestynyt ja sellaiset tekniset asiat kuten
tilojen varaukset sekä liikennejärjestelyt ovat työn alla, luettelee Salonen.
Vapaaehtoisten talkootyöläisten
osuutta ei koskaan voi kehua ja korostaa liikaa.
- Meillä on sellaisia
kavereita mukana, jotka ovat olleet tekemässä tapahtumaa alusta asti. Se on
aivan mahtava juttu suuret kiitokset siitä heille, niin kuin kaikille muillekin
talkoolaisille, ilman heitä tapahtumien järjestäminen olisi ollut täysin
mahdotonta, Salonen kehuu.
Hän muistuttaakin, että
Suomessa talkoolaisten saaminen tapahtumaan on joskus työn takana, toisin kuin
esimerkiksi Yhdysvalloissa, missä toimitsijaksi haetaan hakulomakkeella eivätkä
kaikki halukkaat edes mahdu mukaan. Toki tapahtumien suuruuskin on eri luokkaa.
Tapahtuma tuottaa, paitsi
osallistujille, myös järjestäjilleen elämyksiä joka vuosi.
- Sitä oikein odottaa, että
Mäntsälän porukka ilmestyy taas kesäisenä yönä Turkuun, Salonen myhäilee.
Kyseinen porukka on
vastuussa sinisen reittiviivan maalaamisesta Turun kaduille eikä kommelluksilta
ole vuosien varrella säästytty.
- Kerran oli maalarimestarilta juhlinta mennyt edellisenä yönä pitkäksi ja herätimme hänet hommiin auton lavalta. Muutenkin se on elämys sinänsä, kun keskellä yötä kierrellään maalaamassa kaupungin katuja. Hauskaa on ollut aina, hän myhäilee.
- Johanna Eerola