Maistuiskos olut jokirannassa tai lenkki vehreässä Ruissalossa

Historiallinen ja kaunis Turku vetää turisteja

 

Turun jokiranta vetää ihmisiä puoleensa niin kesäisin kuin talvisinkin, ja kunhan aurinko paistaa, on rannoilla jopa pienen massatapahtuman tuntu. Turkulaiset osaavat nauttia omasta kaupungistaan, mutta mitä neuvoja tai suosituksia löytyy kaupungissa vieraileville turisteille.

- Turku on monipuolinen matkailijan kaupunki. Tämä on Suomen ainoa länsimainen keskiaikainen kaupunki, jossa historia on hyvin lähellä, kertoo Turku Touringin matkailusuunnittelija Liisa Lemmetyinen.

Kesäkuun viimeisenä lauantaina juostava Paavo Nurmi Marathon tuo kaupunkiin sadoittain turisteja - sekä ulkomailta että muualta kotimaasta. Lauantaihin menestyksekkäästi vakiintunut juoksupäivä tarjoaa ahkerille juoksijoille mahdollisuuden palkita itsensä juoksun jälkeen ainakin yhdellä lomapäivällä kesäisessä Turussa - miksei useammallakin.

- Jos rentoutumista kaipaa, niin kesäaikaan suuntaisin ilman muuta jokirantaan. Meillä on aivan ainutlaatuinen jokilaivasto, jossa on mukavaa nauttia vaikka olutta tai siideriä ja maistella kaikenlaisia herkkuja.

Paavo Nurmi Marathonin aikaan kaupungissa järjestetään myös Keskiaikaiset markkinat. Maratonille aikovan kannattaa siis ottaa vaikka perhe tai kaverit mukaan radan varrelle kannustamaan, sillä tekemistä ja näkemistä riittää kaikille.

- Seikkailupuisto tarjoaa varmasti mieluisaa puuhaa perheen pienimmille ja sinne pääsee kaiken lisäksi maksutta sisään, Lemmetyinen muistuttaa.

Pienen matkan päästä sijaitsee Naantali, josta löytyvät muun muassa Muumimaailma ja tunnelmallinen vanha kaupunki.

 

Perinteiset suosikit jyräävät kesät talvet

Jokainen turkulainen lienee kerran elämässään käynyt Turun Linnassa tai Tuomiokirkossa, jos ei muuten, niin ainakin luokkaretkellä koulussa. Nämä kaksi kohdetta ovat myös turistien ehdottomia suosikkeja.

- Kyllä perinteiset kirkko ja linna pitävät suosionsa kesälläkin, mutta sen lisäksi turistit vierailevat paljon myös museoissamme. Esimerkiksi Aboa Vetus & Ars Novassa pääsee tutustumaan autenttiseen keskiaikaiseen Turkuun ja vasta remontoidussa Taidemuseossa on paljon upeita näyttelyitä, Lemmetyinen luettelee.

Kun halutaan lähelle luontoa, on Ruissalon saari ylivertainen.

- Paras tapa kokea kaunis Ruissalo on kävellä se läpi. Sinne on hyvät julkiset kulkuyhteydet, joten paikan päälle pääsee helposti. Myös Kupittaan puistosta löytyvät mainiot ulkoilualueet, Lemmetyinen selvittää.

 

Hotelleissa riittää mistä valita

Hotellitilanne on Turussa Lemmetyisen mukaan erittäin hyvä, mutta hän kehottaa silti olemaan ajoissa liikkeellä - varsinkin kesäaikaan.

- Jos kesäviikonlopuista on kyse, niin kyllä varaukset kannattaa tehdä niin pian kuin mahdollista. Ne ovat niin suosittuja, että jotkut viikonloput ovat jo nyt loppuunmyytyjä. Tästä kesästä on myös tulossa vilkas kongressikesä, joka kuormittaa hotelleita erityisesti kesäkuussa, hän selvittää.

Jos sukulaisten nurkissa majailu ei miellytä tai tilaa ei löydy tarpeeksi, riittää hotellitarjonnassa valinnan varaa.

- Tarjonta vastaa aika hyvin kysyntää ja meillä on onneksi paljon eritasoisia hotelleja. Hiljattain valmistunut Radisson SAS Marina Palace oli tervetullut lisä, Lemmetyinen iloitsee.

 

-      Johanna Pihlava