
Paavo Nurmi – maratonin ja Ruissalojuoksujen joukkueet
palkittu
Ravintola Zanzibarissa kuhisi lauantaina 2.12., kun
kuluneen kauden juoksutapahtumien viimeiset palkinnot jaettiin Turussa.
Juoksujuhlassa sekä Paavo Nurmi – maratonille ja – puolimaratonille, että
Ruissalojuoksujen eri matkoille osallistuneiden joukkueiden parhaimmisto sai
ansaitsemansa mitalit ja pystit.

Kuva:
Voittajan on helppo hymyillä. Sporttipuput, eli Mailis Viiri,
Kristiina Pelli ja Heidi Lilja juhlivat Paavon Marathonin puolikkaan
joukkuekolmossijaansa.
Iltaan kuului itse palkitsemisten lisäksi virvokkeita ja
suuhunpantavaa sekä joulupukin yllätysvierailu. Pukin arpomista lahjoista
komeimman, ravintola Zanzibarin saunaosaston käyttöön oikeuttavan
lahjakortin, sai omakseen Schering Oy:n juoksijaryhmä, jolla
plakkarissaan kaudelta 2006 on Ruisriikin naisten yritys- ja yhteisösarjan
joukkuekilpailun voitto. Illan päätteeksi samassa sarjassa toiseksi tullut Naiskurvien
joukkue heitti Pia Teissalan johdolla haasteen kaikille
paikallaoloille.
-
Meillä on suuri ja innostunut ryhmä, tänä vuonna
osallistuimme Ruissalojuoksuihin kuuden joukkueen voimin. Ensi vuonna aiomme
ottaa siellä kolmoisvoiton. Pistäkäähän paremmaksi!