"varusteet
tekevät myös hiihtäjän"
Juoksuvarusteiden ABC
- Oikeilla varusteilla parempaan juoksuelämykseen -
- ”Juoksijan
tärkein varuste on kengät. Selvitä minkä tyyppiset kengät sopivat sinulle.
Tarvittaessa
vieraile vaikka ilmaisella askelklinikalla testaamassa askelluksesi tai ota
vanhat kenkäsi mukaan kauppaan.”
Kaksinkertainen maratonin Suomen mestari Saavalainen korostaa, ettei halvalla saa hyvää, muttei myöskään kallein ole aina välttämättä se paras vaihtoehto. Kahta samanlaista jalkaa ei ole, jokaisen juoksijan ”työvälineet” ovat omanlaisensa. Esimerkiksi pronatoivalle ja supinoivalle askeleelle ei käy samanlainen kenkä.
-
”Ohjehintana pitäisin sataa euroa ja siitä ylöspäin. Kallein kenkä ei välttämättä
kuitenkaan sovi juuri sinun jalkaasi. Kengän pitää tuntua heti mukavalta ja
sen on oltava kantapäästä napakka, eikä jalka saa liikkua sivuttaissuunnassa
juostessasi. Vääränlaiset ja kuluneet kengät aiheuttavat lisäksi pahimmassa
tapauksessa vammoja.”, Petri summaa.
Vaatteet on mun aatteet
Kun kengät on valittu, on aika siirtyä tekstiilien maailmaan. Oikealla vaatevalinnalla on mahdollista vähentää hiertymiä ja hankaumia eripuolilla kehoa:
- ”Vaatteiden
merkitys korostuu etenkin kylmässä ja kuumassa urheiltaessa. Esimerkiksi
puuvillapaidat ovat hiostavia ja kastuessaan saattavat hangata ihoa. Erilaiset
tekniset juoksupaidat ovat hengittäviä ja miellyttäviä ihoa vasten myös
hikoiltaessa kuumalla kelillä,” Saavalainen toteaa.
- ”Kesäkelillä
asujen tulee olla kevyitä, hengittäviä ja hyvin istuvia. Nykyiset tekniset
juoksuasut ovat tällaisia ja niiden leikkauksetkin on tehty juoksua ajatellen.
Lämpimällä trikoot/juoksushortsit ja juoksupaita riittävät miehille,
naisille puolestaan juoksutoppi. Kelin viilentyessä puetaan päälle
tarvittaessa tuulenpitäviä tuotteita ja suositaan kerrospukeutumista.”
Saavalaisen mielestä juoksunharrastajat ovat tänä päivänä jo hyvin valveutuneita varustuksensa suhteen, mutta edelleen joukosta löytyy myös poikkeuksia:
- ”Monet
hakevat elämyksiä maratonista ja haluavat varmistaa juoksunautinnon
laadukkailla juoksuun sopivilla varusteilla. Kuluneet kengät vaihtuvat uusiin
ja jaloissa saattaa olla jopa juoksusukat. Aina pitäisi kuitenkin muistaa,
ettei aivan pakasta vedettyjä kenkiä saisi laittaa ensimmäistä kertaa
jalkaan kilpailuun. Valitettavasti suurilla maratoneilla näkyy aina myös
pahoja vääränlaisten vaateiden aiheuttamia hiertymiä aroissa paikoissa,
kuten nivusissa ja rinnoissa. Kynsien irtoaminen ja isot rakot kertovat usein myös
väärästä kenkävalinnasta.”
Kun on juossut elämänsä aikana yhtä paljon kuin Petri Saavalainen, on kotiin kertynyt varmasti lukematon määrä kenkiä ja erilaisia tekstiilejä?
- ”No on. Vanhoihin varusteihin saattaa kiintyä liikaa. Viimeisessä muutossamme heitin roskiin kymmeniä pareja juoksukenkiä ja säkeittäin ikimuistoisia kisapaitoja. Yleensä juoksen uusimmilla varusteilla, mutta toisinaan on ollut hienoa kaivaa varastosta esiin vanhat "ennätyskilpurit" ja fiilistellä niillä. Aioin jopa perustaa kenkämuseon, mutta vaimo vastusti ideaa…”
Tarkemmin, tehokkaammin, hauskemmin
Juoksijan varusteet eivät rajoitu kenkiin ja vaatteisiin. Tänä päivänä markkinoilla on erilaisia teknologian mukanaan tuomia sovelluksia, joiden avulla on mahdollista kokea monipuolisempi liikuntaelämys. Traxmeet on uudenlainen internetissä toimiva palvelu, jonka avulla voi harjoitella tehokkaammin, luoda sosiaalisia kontakteja ja viihtyä uudella tavalla liikuntaharrastuksen parissa. Ilkka Limma Traxmeetilta kertoo:
- ”Traxmeet tarjoaa parhaat jälkipelit
ja oman testauslaboratorion kotiisi. Palvelumme avulla opit ymmärtämään täsmällisesti,
mitä suorituksesi aikana tapahtuu ja tekemään juuri oikeanlaisen treenin.
Sporttisessa yhteisössä voit keskustella muiden treenaajien kanssa, verrata
kehittymistäsi kavereihin tai muihin urheilijoihin, etsiä uusia lenkkipaikkoja
ja kilpailla virtuaalisesti.
Sivustolle on mahdollista tallentaa omia harjoituksia videoineen. Se toimii tällä hetkellä Polarin ja Frwd:n laitteiden avulla, jatkossa myös muiden laitevalmistajien laitteilla. Palveluun on tällä hetkellä tallennettu Limman mukaan jopa 2000 erilaista sporttisuoritusta.
Traxmeet tarjoaa myös uudenlaisen valmennuspalvelun kuntoilijoille:
-
”MyCoach-palvelulla käyttäjä voi pientä kuukausimaksua vastaan valita
itselleen omansa suomalaisten huippuvalmentajien joukosta. Tämän jälkeen hän
saa itselleen harjoituspäiväkirjan ja -ohjelman, joita noudattamalla
kuntoilusta tulee entistä tehokkaampaa.
- ”Ennen kaikkea Traxmeet on yhteisöllisyyttä. Sivuston avulla on mahdollista löytää samanhenkisiä ihmisiä. Monipuolinen palvelukonseptimme tekee liikkumisesta entistäkin hauskempaa!”, Limma summaa.
- Tuomo Lehtinen -