Kiitos menneestä kaudesta ja katse kohti uusia unelmia

Joulun aika on yllätysten aikaa

 - Näin joulun alla on aina sellainen odottava fiilis. Toisaalta sitä odottaa hyviä ruokia ja joulupukkia. Toisaalta taas sitä odottaa kovasti jo ensi vuotta. Itselläni katse on jo tiukasti ensi kaudessa, pohtii Paavo Nurmi –tapahtumien organisaattori Jari Salonen.

Yksi onnistunut kausi tapahtumineen on taas takanapäin. Salosen muistikuviin se jää kuitenkin etupäässä poikkeuksellisen märkänä – eikä ihme.

- Hmm.. Ei pitäisi varmaan sanoa niin, mutta vesisateet tulevat ensimmäisenä mieleen. Positiivisemmin ajateltuna voisi sanoa, että tämä oli meille kehittymisen ja edistymisen vuosi. Järjestelyt menivät upeasti eikä niistä jäänyt mitään nokan koputtamista, hän iloitsee.

- Ainahan on varaa parantaa ja pitääkin kehittyä, mutta siinä mielessä kausi oli todella onnistunut, että miinussarakkeeseen jäi ainoastaan sääolosuhteet, hän jatkaa.

Kohokohdaksi Salonen nimeää kauden päätöstapahtuman.

- Tänä vuonna kaikki jotenkin kulminoitui siihen viimeiseen tapahtumaan ja vaikka muuten oli tosiaan aika vetisiä tapahtumapäiviä niin Ruissalojuoksuissa sää oli mitä parhain. Aurinko paistoi ja syyskuinen lauantai oli kesäisempi kuin varmaankin koskaan aikaisemmin. Kausi päättyi siellä mukavasti hyvään fiilikseen, hän tunnelmoi.

Uusi kausi, uudet kujeet ja uusia tapahtumia

Seuraavan tapahtumakauden suunnitteluprosessit ovat jo täydessä vauhdissa. Vanhoissa perinteisissä tapahtumissa riittää edelleen puuhaa ja mukana on myös jotakin uutta.

- Meillä on pohdinta päällä ja paljon uusia ideoita. Tavoittelemme Paavo Nurmi Marathonille selkeää osanottajamäärän kasvua. Turun upea kaupunkireitti ja juhlavuoden noste tuo varmasti aiempaa enemmän kiertäjiä kaikille matkoille. Ruissalojuoksuissa suurin uudistus on sauvakävelijöiden mukaan tulo. Aiomme kutsua sauvailijat joukolla Ruissaloon ja pyhitämme Ruisvitosen heille. Näin haluamme antaa hyvälle kuntoilumuodolle vähän nostetta ja sen ansaitsemaa arvostusta, Salonen selvittää.

Myllyn pyöräilyt löysivät paikkansa elokuun lopusta ja ajankohta on sama jatkossakin.

- Myllyn pyöräilyissä tavoitteenamme on ainakin se 50 %:n kasvu, mikä saavutettiin tänäkin vuonna. Ja jos ei taas koko päivää sada, niin sitten pyrimme ehdottomasti saamaan tuhannen pyöräilijän rajan rikki, Salonen suunnittelee.

Yllätyksiäkin on luvassa.

- Ihan kaikkea en vielä voi paljastaa, mutta sen verran voin vihjata, että saattaapa Turun seudulle olla tulossa myös uusia liikkujille ja kuntoiluhenkisille suunnattuja tapahtumia. Tapahtumien välinen yhteistyö lisääntyy ja toimintaa on tarjolla myös tapahtumien välisenä aikana. Ja Paavo Nurmi Marathonin 15. juhlavuosi näkyy varmasti ohjelmassa jollakin tavalla. Mutta sen voin sentään luvata, että maraton on edelleen yhtä pitkä kuin aikaisempinakin vuosina, hän veistelee.

Uuden talkooväen löytyminen haasteena

Kun tavoitteena on osallistujien lisääminen ja sitä mukaa tapahtumien laajeneminen, tarvitaan järjestelyissä yhä enemmän apujoukkoja.

- Meillä on hyvä ja uskollinen vakkariporukkamme, jotka ovat olleet mukana jo todella pitkään. Suuri kiitos siitä heille. Turun Urheiluliitto tapahtumajärjestäjänä saa tosiaan olla ylpeä tekijöistään ja kumppaniverkostostaan. Luonnollisesti väki kuitenkin myös vähenee pikkuhiljaa ja tarve uusista innokkaista talkoolaisista on kova, Salonen muistuttaa.

- Kaikki reippaat kuntoilun ystävät ovat siis tervetulleita joukolla mukaan tekemään onnistuneita tapahtumia, hän kehottaa.

Uuden vuoden alkaessa on aika kääntää katseet kohti uusia tavoitteita ja haasteita. Sitä ennen on kuitenkin aika nauttia makoisista jouluruuista. Oikein tunnelmallista ja rauhallista joulun aikaa kaikille!