Päämääränä Paavo Nurmi -maraton
Turkulainen Petri Aaltonen, 31, lähti mukaan juoksukouluun
selkeät päämäärät mielessään. Jo kahdeksan
kertaa Paavo Nurmi -maratonilla puolimatkaa viihtynyt Aaltonen päätti
toteuttaa mielessä hautoneen haasteen - täyspitkän maratonin.
- Olen itse ollut vähän laiska harjoittelemaan järjestelmällisesti
ja tulin tänne juoksukouluun siksi, että pystyisin heinäkuussa
juoksemaan maratonin, Aaltonen selvittää.
Odotukset ovat tähän asti ylittyneet ja hän on tyytyväinen
juoksukouluun..
- Treeneissä on mukavaa ja meillä on oikein ryhmähenki päällä.
Yllättävintä oli se, kuinka paljon täällä on naisia,
hän ihmettelee.
Aaltonen on harrastanut juoksemista lähes koko ikänsä, mutta
ajatus maratonille lähtemisestä on kypsynyt mielessä pikkuhiljaa.
- Nälkä on kasvanut syödessä ja sitä haluaa koetella
itseään. Maraton on minulle todellinen haaste, mutta uskon pystyväni
sen juoksemaan. Liian ehdoton ei tietenkään saa olla, niin pitkälle
matkalle pitää lähteä nöyränä, hän pohtii.
Aaltosen mukaan juoksemisessa on parasta tietty itsensä voittaminen ja
se fiilis mikä tulee juoksun jälkeen - sitä ei voita mikään.
Juoksuvauhtia pitää hiljentää
Jokaiselle juoksukoululaiselle tehdään oma henkilökohtainen harjoitteluohjelma.
- Minun osaltani harjoittelu on muuttunut siten, että juoksen useammin,
hitaammin ja välillä vähän pitempiä matkoja, Aaltonen
kertoo.
Hän kertoo suurimmaksi ongelmakseen vauhdin.
- Juoksen lenkkejä liian kovaa ja täällä on monella muulla
sama ongelma. Vauhdin lisäksi olen saanut opastusta juoksutekniikkaan.
On todella hienoa, että olemme saaneet opastusta muihinkin lajeihin.
Paavo Nurmi -tapahtumista Aaltosella on vain hyviä kokemuksia.
- Aina on ollut suotuisat kelit ja hyvä fiilis. Juoksijoiden määrä
tuntuu aina vain kasvavan ja sitä hauskempaa on juosta mitä enemmän
on porukkaa.
Henkilökohtainen valmennus
ja yhteiset treenit
Juoksukoulun vetäjät Kari Ahonen ja Juhani Lehto kertovat ohjelmaan
kuuluvan juoksutekniikan lisäksi uintitekniikkaa ja hiihtoa.
- Parin ensimmäisen kuukauden aikana käydään läpi eri
lajien tekniikoita, koska kuntoilijan on hyvä treenata muitakin lajeja.
Mitä pitemmälle mennään kevääseen, sitä enemmän
suuntaudutaan PN-maratonille, Ahonen selvittää.
Lokakuussa alkanut juoksukoulu kestää 9 kuukautta ja harjoitukset
pidetään kerran viikossa. Yhteiset treenit takaavat henkilökohtaisen
valmennuksen. Kaikilla ryhmäläisillä on päämääränään
maraton.
- Jokainen pitää omasta harjoittelustaan liikuntakalenteria. Olemme
myös jo alussa testanneet Paavo Nurmi -keskuksessa kaikilta aerobisen ja
anaerobisen kynnyksen, mikä antaa varmuutta juoksemiseen ja harjoittelemiseen.
Ahonen suosittelee juoksukoulua kaikille - varsinkin maratonille aikoville.
- Tämä auttaa todella hyvin valmentautumisessa, jos on vähänkään
epävarma omista kyvyistään. Lisäksi juoksukoulu motivoi
tehokkaasti, kun kaikki treenaavat ryhmässä ja yhteishenki on hyvä.

Vetäjät Juhani Lehto ja Kari Ahonen (kuvassa) tekivät juoksukoululaisille
lihaskuntotestit. Vatsalihasliikkeitä ahertavat etualalla Petri Aaltonen
ja
Satu Mesikämmen.