Elokuun viimeisenä sunnuntaina poljettava Myllyn Pyöräily on
laajentanut lajivalikoimaansa. Mukana on tänä vuonna myös rullaluistelu, jossa
matkavaihtoehtoja on kaksi, Pikku- ja Isomylly. Pyöräilijöille tarkoitettuun 35
km:n Pikkumyllyn reittiin kuuluvaa hiekkatien pätkää ei rullaluistelureittiin
kuulu, kun taas Isomyllyn 75 km:n reitti on sama sekä polkijoille että rullailijoille.
Turun Urheiluliiton luistelujaoston rullaluisteluspesialisti Janne Eklund kertoo pyöräilyn ja rullaluistelun sopivan hyvin yhteen, ovathan luistelijat kesäkaudella perinteisesti käyttäneet pyöräilyä harjoitusmuotona.
- Sekä rullaluistelussa että pyöräilyssä käytettävät lihakset
ovat pitkälti samoja ja liikeradatkin muistuttavat toisiaan, summaa Eklund yhtäläisyyksiä.
Eklundin mukaan rullaluistelu soveltuu hyvin myös juoksijan oheisharjoitteeksi.
- Juoksuharjoittelun lisänä rullaluistelu on verrattavissa pyöräilyyn: nivelet saavat siinä tarvitsemaansa lepoa, samalla kun lihakset tekevät silti töitä. Laji on tehokasta harjoittelua alaraajojen ja keskivartalon lihaksille. Ottamalla sauvat mukaan harjoitus ulottuu koko kehoon.
Aloittelijan kannattaa Eklundin mielestä hakeutua rullaluistelukurssille ennen muun liikenteen sekaan syöksymistä. Kursseja järjestää muun muassa Suomen Luisteluliitto. Opittuja taitoja voi hioa itsekseen myös esimerkiksi suurilla, tasaisilla pysäköintialueilla.
- Olkoon kyseessä vasta-alkaja tai jo pidemmälle ehtinyt harrastaja, asianmukaisia suojia ei tulisi koskaan unohtaa, muistuttaa Eklund.
Kypärä, ranne-, kyynär- ja polvisuojat ovat siis tarpeen joka tapauksessa.
Turun seudulla järjestetään tulevana kesänä Myllyn Pyöräilyn rullaluistelun lisäksi muitakin lajin tapahtumia.
- Kaskerran rullaluistelun lisäksi ohjelmassa on Pansion
rullaluisteluradalla järjestettävä Raision kuntokierroksen rullaluistelu 6.6.
Kesän kohokohta ovat rullaluistelun ratamatkojen SM-kilpailut 8.-9.7. kertoo
Eklund.
Rullaluistelumatkojen ohella Myllyn Pyöräilyn ohjelmaan on
tullut entisen 119 km:n Jättimyllyn lisäksi yksi uusi pyöräilyreitti, 235 km
pitkä Skandinaviamylly. Uusi matkavaihtoehto lisättiin repertuaariin, kun
Myllyn Pyöräily valittiin viime syksynä osaksi pohjoismaista
Skandianvialoppet-kuntopyöräilytapahtumien sarjaa. Aiemmin Suomesta ketjuun
kuului vain Pirkan Pyöräily Tampereella. Suomen lisäksi mukana ovat Ruotsi,
Norja ja Tanska kukin kahdella tapahtumalla.
Skandinavialoppet-tapahtumasarjan kansliapäällikkö Eva-Lena Frick näkee Myllyn Pyöräilyn mukaantulon erittäin positiivisena asiana.
- Entistä laajemman yhteistön ansiosta voimme kehittää pyöräilykulttuuria edelleen, iloitsee Frick, joka toimii myös maailman suurimman kuntopyöräilytapahtuman, vuosittain 17 000 polkijaa vetävän Ruotsin Vätternrundanin johdossa.
- Myllyn Pyöräilyllä on hyvät mahdollisuudet kasvaa entistä suuremmaksi tapahtumaksi, sillä Turkuun on helppo saapua myös esimerkiksi Ruotsista, Frick jatkaa.
Kuntoliikuntakulttuurin tukeminen on Frickin mukaan Skandinavialoppetin tärkein tavoite.
- Haluamme edistää ihmisten hyvinvointia ja tarjota osallistujille kuntoilukokemuksia kaikissa Pohjoismaissa, hän kertoo.
Minna Uusivirta