KAIKKI JOUKOLLA HIIHTÄMÄÄN!

Hiihto on peruskuntoa tehokkaasti kehittävä talviurheilulaji ja sopii kaikenikäisille. Nyt kun lunta saatiin kerta heitolla useampi sentti, löytyy myös Etelä-Suomesta hyvät hiihtoladut.
Sunnuntaina 30.1. pidetään järjestyksessään ensimmäinen Hiihtovitonen-kuntotapahtuma. Koko perheen ulkoilupäivä kestää aamukymmenestä neljään ja päivään mahtuu hiihdon ohella kaikenlaista muutakin puuhaa.
- Hiihtovitosen idea on lähtenyt Naisten kuntovitosesta ja se on siksi pääasiassa naisille suunnattu, mutta emme toki kiellä miehiäkään osallistumasta, vaan kaikki ovat tervetulleita. Lapsille on luvassa oma vintiöhiihto sekä pulkkamäki, kertoo projektijohtaja Annika Miikkola.
Jos hiihtointoa löytyy, mutta hiihtotekniikka ei ole täysin hanskassa tai edellisestä kerrasta on vierähtänyt aikaa, ei ole syytä huoleen, sillä apua on tarjolla.
- Meillä on hiihtovitosessa opetusnäkökulma mukana, että kaikki voisivat halutessaan oppia vapaan hiihtotyylin. Paikalla on snow tour -auto, jossa toimii hiihtokoulu koko päivän ajan ja se sisältyy osanottomaksuun, selvittää Miikkola.

Olympiavoittaja tapahtuman suojelijana
Hiihtovitosessa voi sivakoida nimikkomatkan lisäksi myös 10 km matkan, joka on nimetty kunniahiihtäjänsä, olympiavoittaja Siiri Rantasen mukaan äiteen lenkiksi. Rantanen toimii tapahtuman suojelijana ja allekirjoittaa kaikille osallistuneille päivän päätteeksi kunniakirjan.
Lapsille tapahtuma on ilmainen, aikuiset saavat osallistua 10 eurolla. Hintaan kuuluu myös mustikkakeittoa, sämpylöitä ja mehua.
Hiihtovitonen järjestetään Nousiaisissa Valpperin hiihtokeskuksen upeissa maisemissa.
- Kävimme mieheni kanssa siellä juuri hiihtämässä lenkin ja kyllä oli kaunista. Puut olivat lumipeitteessä ja reittikin oli oikein miellyttävä, hän kertoo.
Keskuksesta löytyy lisäksi avantouinti- ja makkaranpaistopaikat sekä saunatilat.
Valpperiin on Turusta matkaa 30 kilometriä. Miikkolan mukaan kuljetuspalvelulle on ollut kysyntää ja se otetaan huomioon ensi vuoden tapahtumaa järjestettäessä.
- Tänä vuonna paikalle pitää vielä tulla omin neuvoin, mutta ensi vuodelle on luvassa uudistusta. Tästä tapahtumasta tehdään iloinen, jokavuotinen talviperinne, Miikkola vakuuttaa.

Finlandia-hiihdossa jo 24 maata mukana
Lahdessa 26. helmikuuta järjestettävään Finlandia-hiihtoon on ilmoittautunut osanottajia jo 24 maasta. Toiminnanjohtaja Matti Haapoja iloitsee kansainvälisen tapahtuman kasvavasta osanottajamäärästä.
- Tällä hetkellä meillä on 4500 ilmoittautunutta ja olemme jo edellä viime vuotta. Toivottavasti määrä kasvaa vielä loppua kohden, hän kertoo.
Lahdessa on ajettu latupohjia jo muutamia kertoja ja luntakin on riittänyt kiitettävästi.
- Pikkaisen pitäisi vielä tulla lisää lunta, mutta ei meillä sormi suuhun mene vaikkei tulisikaan - sitten vain ajetaan lunta laduille. Kaikki ovat tervetulleita ketkä jaksavat hiihtää, Haapoja toivottaa pilke silmäkulmassa.

JOHANNA EEROLA